Näyttelyt
Aboa Vetus & Ars Nova - Historian ja nykytaiteen museo
Itäinen Rantakatu 4-6
Aboa Vetus. Perusnäyttely (jatkuvasti esillä). Keskiaikainen Luostarikortteli antaa elävän kuvan keskiaikaisen kaupungin arkipäivästä ja ihmisten askareista. Näyttely esittelee monipuolisesti arkeologian ja historian tutkimusta.
Aboa Vetus. Perusnäyttely (jatkuvasti esillä). Keskiaikainen Luostarikortteli antaa elävän kuvan keskiaikaisen kaupungin arkipäivästä ja ihmisten askareista. Näyttely esittelee monipuolisesti arkeologian ja historian tutkimusta.
Ars Nova 10.2.-31.5. Speed of Darkness - valo ja tila. Kuuden nuoren suomalaisen ja balttilaisen tekijän valotaideteoksia.
JUTTU Tilan ehdoilla
JUTTU Tilan ehdoilla
Takkahuone 10.2.-27.5. IC-98: Näkymä vastarannalta. Turkulaisen taiteilijaryhmän historiallista faktaa ja fiktiota yhdistelevä hienovireinen piirroselokuva vuodelta 2011 heijastaa näkymän Aurajoen varrelta Takkahuoneen seinälle. Samanaikaisesti kokoelmiin kuuluva Turku Biennaalin vuonna 2009 voittanut Theses on the Body politic (Riket) asetetaan esille osaksi kokoelmaripustusta.
Ars Nova. Matti Koivurinnan säätiön taidekokoelman teoksia on esillä keväällä ja syksyllä 2012 Ars Novan 2. kerroksessa.
Aboa Vetus 23.3.-9.9. Tiedon taustalla - löytöjen tutkimushistoriaa. Millaisia tulkintoja museon alueen raunioista ja esinelöydöistä on esitetty aikojen kuluessa ja miksi.
JUTTU Esineet kertovat
JUTTU Esineet kertovat
Ars Nova (Omatila-galleria) 5.-31.5. Pete Koivunen. Taideakatemiasta valmistuvan opiskelijan näyttely.
Ars Nova 8.6.-23.9. Kaisu Koivisto: Äänekäs hiljaisuus. Laaja yksityisnäyttely, Ars Novan molemmat kerrokset täyttäväsä näyttelyssä nähdään Koiviston 2000-luvun tuotantoa sekä aivan uusia, tätä näyttelyä varten tehtyjä teoksia.
Takkahuone 8.6.-23.9. Hans Rosenström: Pintojen välissä, ääni- ja valoinstallaatio. Teoksessa taiteilija käsittelee yksilön suhdetta ympäröivään tilaan. Ääni, tila ja valo muodostavat saumattoman kokonaisuuden ja kävijälle yllättävän kokemuksen.
Ars Nova (Omatila-galleria) 15.6.-26.8. Spring-klubi. Museon iltapäiväkerhon oma näyttely.
Auran Galleria Yliopistonkatu 7
5.-22.6. Jaana Valtari. Taideakatemiasta valmistuvan opiskelijan näyttely.
B-galleria Aninkaistenkatu 5 L 5
28.4.-20.5. Heini Vanhanen, valokuvia. Taideakatemiasta valmistuvan opiskelijan näyttely.
26.5.-17.6. Aura Saarikoski, valokuvia. Taideakatemiasta valmistuvan opiskelijan näyttely.
Biologinen museo Neitsytpolku 1
14.10.11-30.9.12 Muumiolla menee lujaa - eläinmuumioita, luurankoja ja raadonsyöjiä omassa elementissään!
KATSO www.turku2011.fi/pimeyden-876-savya
Brinkkalan galleria Brinkkala, Vanha Suurtori 3
11.5.-17.6. Liisa Kanerva - maalattuja tulosteita kankaalle ja paperille.
Galleria Berner Vanha Suurtori, Vanha Raatihuone, Vanha Suurtori 3
11.5.-17.6. Li Xinsheng - perinteisiä kiinalaisia vesiväri- ja tussimaalauksia, kalligrafiaa.
19.5.-15.6. Kaarina Haka.
16.6.-13.7. Vesa Hjort.
Galleria Å Kaskenkatu 1
27.4.-20.5. Iiu Susiraja: Tuhmaa pullaa ja muita taiteellisia pelastuksia, valokuvia. Taideakatemiasta valmistuvan opiskelijan näyttely.
Kuralan Kylämäki - elävän historian kylä Jaanintie 45
2.5.-16.9. Ei tippa tapa - kotona poltettua ja muualta salakuljetettua. Kieltolain kumoamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 80 vuotta. Yli kymmenen vuotta kestävänä, pirtuaikanikin tunnettuna aikajaksona, salakuljetettiin ja poltettiin kotona ennennäkemätön määrä viinaa.
Keskiviikot Iso-Kohmossa klo 12-16: 16.5. ruisleipää leivotaan. 23.5. Lyylin-päivä, nimipäiväpöytä. 30.5. ahvensoppa - kesäloman alkajaisiksi on käyty ongella. 6.6. Kustaan päivä, vanhoista perunoista hyvää ruokaa? pihalla porisee saippuapata. 13.6. vispilänvarpuja ja nokkoslättyjä. 20.6. juhannusviikko, maitoherkkuja - viiliä, juustoa, kaljavelliä. 27.6. kesän nautintoja - uimaranta odottaa! Retkieväitä? äitikin plutii - pyykkipunkassa! 4.7. heinäntekoa, jos sää sallii. 11.7. heinät latoon, jos on poutaa. 18.7. apposia ja voisulaa. 25.7. Jaakon-päivä! mustikkapiirakka. 1.8. mehua puutarhamarjoista. 8.8. mehua puutarhamarjoista. 15.8. hillotaan. 22.8. umpioidaan. 29.8. kohta alkaa koulu! kotitekoisia makeisia: kuivataan omenoita ja porkkanoita. Mmm nekkuja. 5.9. puolukkaa talven varaksi.
La Magia Linnankatu 17
11.5.-5.6. Silja Selonen: Heijastus, tempera –öljymaalauksia ja betoniveistoksia.
Lasten ja nuorten Ullakkogalleria Brinkkala (3. krs), Vanha Suurtori 3
11.5.-17.6. Jäkärlän koulun valokuvakerho.
LOGOMO VR:n vanha konepaja, Köydenpunojankatu 14
17.1.-29.7. Tuli on irti! Näe, kuule ja tunne pohjoismaiden suurin kaupunkipalo. Kertomuksia tulen synnystä ja merkityksestä ihmiselle. Liput: aikuiset 7 e, eläkeläiset, opiskelijat, työttömät ja varusmiehet 5 e, 7-17 -vuotiaat 3 e, alle 7-vuotiaat ilmaisia.
JUTTU Lassie palaa kotiin
28.4.-29.7. Turku valokuvissa. Valokuvat 1800-luvun lopulta 1900-luvun alkuvuosikymmeniin esittelevät kaupunkilaisten, tilanteiden ja tilojen elävää Turkua. Vapaa pääsy.
JUTTU Elettiin sitä ennenkin
JUTTU Elettiin sitä ennenkin
Luostarinmäen käsityöläismuseo Luostarinmäki
2.5.-16.9. Rettigin on aina paras. Tupakkatehdas P.C. Rettig & Kumpp. toimi Turussa vuodesta 1846 alkaen 1990-luvulle asti. Ruotsista lähtöisin oleva Rettigin suku oli paitsi merkittävä talouselämän vaikuttaja myös huomattava turkulaisen kulttuurin ja hyvinvoinnin tukija. Tupakkatehtaan kukoistaessa myös kaupunkilaiset pääsivät nauttimaan Rettigin tupakkarahoista.
Kesä-elokuussa Tekijän torstaisin käsityöläiset opastavat kävijöitä erilaisissa kädentaidoissa. Tule kokeilemaan vaikkapa savitöitä, kaarnapaatin veistoa tai villan karstausta!
Oheistaidekoti Vinkkiläntie 38 (Vehmaa)
20.5.-30.6. Taivaallinen akatemia - Kain Tapperia muistaen. Juhani von Boehm, Marja Hakala, Merja Heino, Bambu Helstedt, Petteri Hietanen, Jari Järnström, Satu Kalliokuusi, Sanna Karlsson-Sutisna, Maikki Korhonen, Heini Lehväslaiho, Metti Nordin, Dan Palmgren, Micke Rahikainen, Veli-Heikki Uusitupa, Mika Vesalahti.
KATSO www.facebook.com/Akatemia
Raision kaupungintalo Nallinkatu 2
8.6.-2.9. Handmade in Raisio (Raision museo Harkon näyttely).
PAIKKA Raision museo Harkko
Salon taidemuseo - Veturitalli Mariankatu 14, Salo
17.3.-27.5. Jim Brandenburg: The Pristine Vision - Koskematon näky. Yhdysvaltalainen Brandenburg (s. 1945) on yksi maailman arvostetuimmista luontovalokuvaajista. Näyttely sisältää yli sata valokuvaa eri puolilta maailmaa. Brandenburg on tehnyt runsaasti kuvareportaaseja mm. National Geographic-lehdelle ja hänen tuotantoaan on julkaistu kirjoina.
KATSO www.jimbrandenburg.com
Torni 17.3.-27.5. Heikki Willamo: Vuosi metsässä. Valokuvaaja-kirjailijan omiin kokemuksiin pohjautuva tulkinta luonnon vuodenkierrosta metsässä sekä hänen tuntemuksistaan metsän hiljaisuudessa.
9.6.-9.9. Adolf Bock ja muita meritaiteen mestareita. Valtamerten kaunottaria, loistokkaita purjelaivoja ja aaltoja halkovia höyrylaivoja. Tyynten auringonlaskujen rinnalla merten myrskyjä ja haaksirikkoutuneita aluksia. Näyttely sisältää ison kokonaisuuden merimaalari Adolf Bockin maalauksia sekä muiden mestareiden kuten Akseli Gallen-Kallelan, Hjalmar Munsterhjelmin, Berndt Lindholmin ja Oskar Kleinehin tuotantoa.
Sibelius-museo Piispankatu 17
Sibelius-perusnäyttely. Näyttelyssä voi tutustua esineisiin museon laajoista kokoelmista, joihin sisältyy mm. valokuvia, käsikirjoituksia sekä lehtileikkeitä (Sibeliuksen hattua, keppiä ja sikarilaatikkoa unohtamatta). Näyttelyn yhteydessä on myös mahdollista kuunnella ja katsella säveltäjään liittyvää audiovisuaalista materiaalia ja syventyä hänen tapaansa säveltää, sekä tutustua alan tutkimukseen.
Soitinperusnäyttely. Näyttely kuvaa suomalaisen musiikkikulttuurimme eri puolia tarjoten samalla näkymiä sekä muiden eurooppalaisten että ulkoeurooppalaisten kulttuurien musiikkielämään. Taidemusiikin historiaa tarkastellaan paikallisesta näkökulmasta. Eri soitinryhmien pääpiirteet ja historiallinen kehitys tulevat esitellyiksi museon useissa vitriineissä.
29.2.-27.5. Brahe Djäknar 75 vuotta - opiskelijakuoron juhlanäyttely.
28.5-30.9. Matti Komulainen: Performance, valokuvia.
Suomen maatalousmuseo Sarka Vanhankirkontie 383, Loimaa
Perusnäyttely (jatkuvasti esillä). Tutustuttaa kävijän maatalouden töihin vuoden kierron mukaisesti. Ajan virta -pienoismalli kuljettaa läpi kolmen vuosituhannen.
Lisärakennuksessa Koneista voimaa! (jatkuvasti esillä). Näyttely esittelee suomalaisen maatalouden koneellistumisen historiaa työkone-esimerkkien avulla.
4.5.-30.10. Polkien ja kulkien. Näyttely esittelee maaseudun kevyttä kulku- ja kuljetusvälineistöä. Näyttelyn perustana on Risto Heinosen polkupyöräkokoelma.
Riihi 4.5.-1.7. Seppo Lammi: Katoava lato. Valokuvanäyttely katoavista ladoista ja maaseutumaiseman muutoksesta.
Titanik Galleria Itäinen Rantakatu 8
10.-27.5. Tiina-Maria Aalto: Persona, Impressio & Reflektio - teoria muotokuvasta. Maalauksen, valokuvan sekä installaation keinoin toteutetuille töille on tunnusomaista voimakas värien käyttö. Vastapainona värikkyydelle osa teoksista taas on hyvin pelkistettyjä ja käsitteellisiä. Taideakatemiasta valmistuvan opiskelijan näyttely.
KATSO aaltokuva.blogspot.com
JUTTU Kiehtovat muotokuvat
31.5.-17.6. Summer/Super Public Art School. Arten toista kertaa järjestämä kaikille avoin kesäkoulu pohtii miten taidetta voi opettaa uusilla tavoilla sekä tarkastelee taiteen yhteiskunnallista merkitystä.
Turun linna Linnankatu 80
Perusnäyttelyt. Turun linna on ollut museona yli sadan vuoden ajan. Päälinnassa on esillä kokoelmien aarteita: astioita, koruja, pukuja, kansanomaisia tekstiileitä ja huonekaluja sekä leikkikaluja. Vanhassa linnantuvassa on linnan rakennushistorian näyttely pienoismalleineen. Esilinnassa on Turun kaupungin menneisyyttä ja 1600-1800-lukujen sisustuksia esitteleviä näyttelyitä. Siellä on myös pyöreän tornin vankisellit sekä raha- ja mitalikabinetti.
21.10.11-31.12.12 Tonttuja! Mitä tiedät tontuista? Kuulutko puutarhatonttujen vapautusrintamaan?
JUTTU Tonttutoimintaa
JUTTU Tonttutoimintaa
Iso linnantupa 27.4.12-24.3.13 Pelien maailmoissa. Tactics, Russian Front, HeroQuest, Warhammer Fantasy Battle, Dungeons & Dragons, Magic the Gathering, larppaus - Strategiapelien ja roolipelien maailmat ovat esillä Turun linnassa.
Turun Linnanpuisto Linnankatu 80, linnan edusta
14.5.-17.6. Konstantina Achilleos. Taideakatemiasta valmistuvan opiskelijan näyttely.
Turun pääkirjasto Linnankatu 2
Uutistori 1.4.-31.5. Liiku Turussa! Näyttely esittelee Turun liikuntatarjontaa.
Musiikki 29.2. alkaen Dave Lindholm 60 vuotta. Kaksi näyttelyä Daven tuotannosta: Lehtiloungen vitriininäyttelyssä Valmista kamaa (artikkeleita ja levytyksiä 1976 alkaen). Varhaisempia albumeita on esillä levynkansinäyttelyssä musiikin neuvonnan lähellä.
Aula 3.5.-31.5. Miten kasvit ovat muuttaneet maailmaamme. Yllättäviä näkökulmia kasvien lumoavaan maailmaan.
Tietotori 2.5.-31.5. Kotina sademetsä. Valokuvaaja Juha-Pekka Kervinen kierteli syys-lokakuussa 2011 Tansanian Itä-Usambaralla tutustuen alueen luontoon, ihmisiin ja WWF Suomen kehitysyhteistyöhankkeeseen.
Stoori 3.5.-30.6. Suomi-neitoja Japanista. Sinisilmäinen, vaalea Suomi-neito on yksi Suomen kansallissymboleista, mutta tämän klassisen kaunottaren kuvaa ei ole hetkeen päivitetty. Tai nyt on. Japanissa. Suomi-neito -twiittaus johti piirustuskilpailuun, jonka 35 tulkintaa ovat nyt esillä.
Kansat ja kulttuurit 2.-30.5. Kertomuksia Afrikasta (vitriininäyttely).
Turun Taideakatemian Köysiratagalleria Linnankatu 56
9.-18.5. Ilkka Piirainen, opinnäytetyönäyttely.
23.5.-8.6. Kuvataiteen 1. vuosikurssin yhteisnäyttely.
13.-22.6. Pia Bartsch, Puppi Caselius, Lotta Leka, Susana Nevado & Ilona Tanskanen: Tytöt taiteella.
Turun taidemuseo Aurakatu 26
14.12.2010-3.2.2013 Crème de la Crème - Mestariteoksia Turun taidemuseon kokoelmasta. Herkullinen klassikkokattaus painottuu 1800–1900 -luvun vaihteeseen sijoittuvaan Suomen taiteen kultakauteen.
JUTTU Mestarit museolla
3.2.-20.5. Déjà vu - Nykytaidetta Malmön taidemuseon kokoelmasta. Näyttelyssä on esillä teoksia seuraavilta taiteilijoilta: Karin Nygårds Bengtsson, Peder Callesen, Gardar Eide Einarsson, Anna Ekman, Annika Eriksson, Johan Furåker, Carl Hammoud, Lotta Hannerz, Trond Hugo Haugen, Michael Johansson, Petra Lindholm, Tova Mozard, Anna Nordquist Andersson, Charlotte von Poehl, Torbjörn Rödland, Nina Saunders, Fredrik Strid, Astrid Svangren, Per Wizén ja Dan Wolgers.
JUTTU Niin nähtyä
JUTTU Niin nähtyä
Studio 30.3.-20.5. Hertta Kiiski: Primavera, valokuvia. Taideakatemiasta valmistuvan opiskelijan näyttely.
Pimiö 30.3.-20.5. Milica Tomic: One day, instead of one night, a burst of machine-gun fire will flash, if light cannot come otherwise - videoteos (2009, 10 min).
1.6.-2.9. Fanny Churberg - Niin kuin ei vielä kukaan nainen. Suurena isänmaan ystävänä Churberg (1845-1892) maalasi toistuvasti samaa aihetta: hänelle niin rakasta suomalaista luontoa eri vuodenaikoina ja erilaisten säätilojen vallitessa.
14.-20.5. Museoviikko: Uutta-Nytt! Turun taidemuseo osallistuu viikkoon tarjoamalla ilmaisen sisäänpääsyn kansainvälisenä museopäivänä 18.5. klo 11-19 sekä järjestämällä erilaista oheisohjelmaa koko perheelle. Ohjelmaan voi osallistua museon pääsylipulla, ellei muuten mainita. Altistu uudelle ja tule museon! Museonviikon aikana Turun taidemuseossa järjestetään suomenkielisiä yleisöopastuksia tiistaina 15.5. klo 17.30, perjantaina 18.5. klo 17.30 ja sunnuntaina 20.5. klo 13 ja 15. Sunnuntaina 20.5. on mahdollisuus osallistua ruotsinkieliseen yleisöopastukseen klo 14. Ks. myös päiväkohtainen kalenteri.
KATSO www.facebook.com/turkuartmuseum
KATSO www.facebook.com/turkuartmuseum
Vanhan Raatihuoneen Galleria Vanha Raatihuone, Vanha Suurtori 5
11.5.-17.6. Hanna Ola - öljy ja akryyli kankaalle. Taideakatemiasta valmistuvan opiskelijan näyttely.
Wäinö Aaltosen museo Itäinen Rantakatu 38
11.5.-9.9. Yhtä juhlaa! Juhlat ja juhlakulttuuri suomalaisessa kuvataiteessa. Esillä teoksia aina 1800-luvun lopulta viime vuosina valmistuneisiin.
JUTTU Pitkät kesäjuhlat




















