Dokumentissa lähdetään tutustumaan suomalaisomisteisen metsäyhtiön toimeenpanemiin istutuksiin Kiinassa.Katso myös | Punaisen metsän hotelli13.01.2012 / Elokuva Mika Koskisen dokumenttielokuva Punaisen metsän hotelli on ekologinen vakoilutarina puiden istuttamisesta Kiinassa. Se kuvaa Pekingissä 15 vuotta työskennelleen suomalaisen uutiskuvaajan yritystä tehdä elokuvaa Kiinan puunistutushankkeista, joissa suomalaisella metsäosaamisella on myös sormensa pelissä. Kuvaajaa kiinnostaa, voisiko autoritaarinen Kiina nousta vihreän politiikan esimerkiksi. Hän on matkalla tutustumaan suomalaisomisteisen metsäyhtiön toimeenpanemiin istutuksiin eteläisessä Guangxin maakunnassa. Viranomaiset kuitenkin pysäyttävät tutkimusmatkailijan. Kyläläisiäkään ei saa haastatella asian tiimoilta. Elokuvantekijä eristetään hotellihuoneeseen ja hänen paikalliset kontaktinsa otetaan kiinni. Lopulta metsään kuitenkin päästään ja syyt salailuun selviävät. Samalla selviää toinen puoli suomalaisen metsäosaamisen ympäristöystävällisyydestä ja yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta. (ae) |



















