Luostarinmäen käsityöläismuseossa pääsee aistimaan tunnelmaa, jota yleensä kutsutaan vanhan ajan jouluksi.

Kystäpä kyllä

23.12.2011 / Näyttely

Luostarinmäen museoasuntoihin katetut joulupöydät tuovat niukkuudessaan näkyviin sen, mikä meiltä alkaa olla joulun suhteen kateissa: erityisyyden. Kun on kaikkea paljon, yksi yksittäinen appelsiini ei millään tuo sellaista vaikutusta, jonka se tekee itsellisen ompelijattaren vaatimattomassa kodissa.

Harvalla lapsella, saati aikuisella riittäisi enää luotto siihen, että kattoon ripustettu purje tuo kuusta vastaavan joulutunnelma. Näin kuitenkin oli tilanne kuusia kasvamattomassa saaristossa ennenvanhaan.

Kulttuurihistoriaa ja sitä, mitä me olemme oppineet kutsumaan ihan vaan vanhanajan joulun tunnelmaksi on Luostarinmäellä tarjolla monen erilaisen ja eri aikakautta edustavan joulukattauksen kautta. Pääpaino notkuvien pöytien ylle tulee ansaitusti 1800-luvun länsisuomalaisesta juhlaruokaperinteestä. (ae)

Katetut joulupöydät Luostarinmäen käsityöläismuseossa 14.12.-8.1.




Menolippu.fi

Aboa Vetus & Ars Nova -museot












Mobile on turkulainen
kaupunkilehti ja tapahtumakalenteri.

Mobile-Kustannus Oy
Brahenkatu 14 D 94
20100 TURKU
Puh. 045 656 7216

Copyright © 1999-2013 Mobile-Kustannus Oy